Olli-Matti Ronimuksen runot: vanha arvostelu

En tiedä, missä tämä juttu on ilmestynyt, mutta tiedän sen kyllä julkaistun. Olisiko Turun Ylioppilaslehti, mahdollisesti Turun Sanomat, joskaan en sinne montakaan runoarvostelua ole kirjoittanut. Turun Sanomiin olisin todennäköisesti koettanut myös kirjoittaa paremman jutun. 

Olli-Matti Ronimusta uusiksi

Olli-Matti Ronimus on tärkeä vaikuttaja suomalaisessa kirjallisuudessa, vaikka häntä ei paljon tunnetakaan. Yhdessä Pentti Holapan kanssa Ronimus käänsi paljon ranskalaista kirjallisuutta, Claude Simonia, Xavier de Maistrea, Samuel Beckettia ja Eugene Ionescoa. Lisäksi Ronimus julkaisi neljä runokokoelmaa ja piti Holapan kanssa divaria Helsingin keskustassa.

Like on nyt julkaissut Ronimuksen runot uudestaan. Ronimus vaikuttaa olleen jotenkin aikaansa edellä samalla kun hän melkein täysin väisti oman aikansa ilmeisimmät vaikutteet.

Esikoinen Siipien alla merta (1958) on runokirjoista perinteisin, jonkinlaista pehmeää suomalaista surrealismia. Näin menee "Ilta": "sydän / silmät yksin hirvi lähinnä / kaikissa etäisyys/ ja kaunis ja turha valtakunta // mikä rajaton maa ei nöyränä uppoaisi mereen". Yhdeksäs elämä (1959) on Ronimuksen runokirjoista paras. Surrealistiset vaikutteet on onnistuttu nivomaan kirjailijan satiirisesti sivaltavaan aineistoon. Yhteiskunnallinen aines ei vaikuta turhalta, vaan se täydentää Ronimuksen pilailulta vaikuttavaa sanailua. Ote runosta "liekistä": "on lihapullia jotka ajattelevat / ja demokraattisia kastikkeita / jotka peittävät lihan ja kalan / nälän lisäksi on rakkautta ruokaan".

Rautavuoteella (1961) on sitten taas jo hiukan kylmä ja pessimistinen. Lukija ei aina pysy kärryillä siitä, miksi näin on: kirja väistää kaikkia lähestymisyrityksiä. "liberté fraternité égalité / suvaita sietää kestää". Hän tarvitaan (1967) on jo silkkaa pop-runoutta: kollaaseja, toteavia proosarunoja jonkinlaisesta arkipäivän typeryydestä, surrealismia, silkkaa pelleilyä. "(veljeni)" kuuluu näin: "veljeni elämä on pitkä lyhyt kahlittu / karvas sulamatonta jäätä / sen alla toinen valtakunta toinen / varjo ui luo valtakunta / korkki ja lyijy öljyyn kuollut kala / lentää silmän alla kohti / ristikot tuulentupa pesä".

Olli-Matti Ronimus: Runot 1958-1967. Esipuheen kirjoittanut Pentti Holappa. 245 s. Like 1999.

Damon Knightin nekrologi

Ruudinsavussa ilmestynyt amerikkalaisen scifi-kirjailijan nekrologi, jota lyhennettiin taittovaiheessa. Tämä oli vielä siinä vaiheessa, kun lehden nekrot olivat enemmänkin täyttöpaloja.

Damon Knight

Tieteiskirjailijana tunnettu Damon Knight on kuollut. Vuonna 1922 syntynyt Knight kuoli toukokuun alussa kotonaan Yhdysvalloissa.

Knight aloitti kirjailijan uransa jo varhain, 19-vuotiaana, jolloin hän julkaisi novellin "Resilience" Stirring Science Stories -lehdessä. Sitä ennen Knight oli kuitenkin julkaissut kuvituksia Amazing Storiesissa.

Knight toimi moneen otteeseen 40- ja 50-luvulla eri lehtien toimittajana ja hän työskenteli mm. apulaistoimittajana Popular Publicationsilla, joka oli tärkeimpiä pulp-lehtien kustantajia vielä sodan jälkeenkin. 60-luvulla Knight työskenteli pokkarikustantamo Berkleyssä.

Knightista tuli nopeasti tieteiskirjallisuuden johtohahmoja, joka kampanjoi jatkuvasti laadun puolesta niin kritiikeissään, opettajana kuin pitkäikäisenä antologioiden toimittajana. Knightin kritiikeistä on koottu vaikutusvaltainen kirja In Search of Wonder (1956, korjattu painos 1967).

Knight kirjoitti pulp-lehtiin muutaman lännentarinan monien muiden ajan scifi-kirjailijoiden tavoin (mm. Clifford Simak, Harlan Ellison). Knight julkaisi ainakin Range Riders Westernissä novellin "Shoot and Be Damned!" vuonna 1950. Lisäksi Knight toimitti 1977 antologian Westerns of the 40's: Classics from the Great Pulps. Se sisältää ainakin Tom Roanin, Roy M. O'Maran, Murray Leinsterin ja Tom W. Blackburnin novellit.

Gini Sikes: 8 Ball Chicks

Muistaakseni Turun Sanomissa ilmestynyt kirja-arvio: 

Uhma ja alistuminen

Gini Sikes: 8 Ball Chicks. Vuosi tyttöjengien väkivaltaisessa maailmassa. Suom. Yasir Gaily. 287 s. Desura.

Amerikkalaisten jengien maailma on Suomesta katsottuna samaan aikaan vähän naurettavaa ja arvoituksellisella tavalla ihailtavaa. Miten on mahdollista, että joukko nuoria perustaa tiiviin yhteisön, joka on valmis tappamiseenkin vain puolustaakseen omaa aluettaan?

Amerikkalainen journalisti Gini Sikes vietti vuoden jengien parissa ja etsi niiden joukosta ihmisiä, joita ei virallisen käsityksen mukaan paljon edes ollut eikä ainakaan omasta tahdostaan: Sikes etsi tyttöjengiläisiä. Haastatteluista ja kokemuksista alueilla syntyi kirja 8 Ball Chicks, joka nyt on suomalaistenkin lukijoiden ulottuvilla.

Tyttöjen ja naisten väkivaltaisuutta on pyritty häivyttämään ja torjumaan se - amerikkalaiset poliisitkin ovat sitä mieltä, että koska tytöt ovat vaistomaisesti moraalisesti korkeammalla kuin pojat, he eivät ole väkivaltaisia. Sikesin kirja todistaa päinvastaista: monet tyttöjengiläiset ovat olleet mukana drive-by -ampumisissa, joukkohakkauksissa ja ryöstöissä. Osa on ollut mukana jopa omasta tahdostaan, kuten milwaukeelainen jengipomo Mama Sheik, jonka hautajaisia muut jengiläiset vertasivat Elviksen tai Kennedyn hautajaisiin.

Suuri osa tyttöjengiläisistä on mukana kuitenkin yleisten olosuhteiden pakosta. Kuten monet haastateltavat kirjassa toteavat, heillä ei ole muuta. Yhteisön tarve on slummeissakin kova. Jengiläisten kertomukset ovat usein kammottavia: hyväksymisriitit poikien jengeihin ovat väkivaltaisia ja niihin liittyy joukkoraiskauksia tai hakkaamisia. Tyttöjengit ovat omituinen sekoitus uhmaa ja alistumista.
Lukukokemuksena Sikesin kirja on monotoninen, koska jengiytymisen syyt ja seuraukset ovat ympäri USA:a melko lailla samat ja näin jututkin ovat samoja. Selväksi tulee se, että amerikkalainen yhteiskunta every-man-for-himself -ideologioineen ei voi mitenkään estää jengien syntymistä.