tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

William R. Cox

William R. Cox oli yksi amerikkalaisen pulp- ja pokkariteollisuuden keskeisiä kirjoittajia - on todella harmi, ettei häneltä ole käännetty rikosromaaneja. Kirjoitin hänestä myös Kuudestilaukeaviin, postitan sen hakusanan myöhemmin, koska käsittelen siinä laajemmin - ja paljon, paljon myönteisemmin - Coxin käännettyä lännenromaania.

Olen hiukan muokannut novellilistausta ja ryhmitellyt novellit uudestaan.

William R. Cox (1901—1989) oli tyypillinen maanisen monipuolinen pulp-senttari, joka kirjoitti melkein mistä tahansa. Ennen rikoskirjailijauraansa, joka käsitti novelleja eri lehdissä vuodesta 1937 alkaen sekä lukemattoman määrän rikos- ja lännenromaaneja, Cox kirjoitti urheilusta. Coxin novelleja Tom Kincaidista Dime Mystery -lehdessä vuosina 1941—45 pidetään hyvinä; Kincaidista kertoi myös kolme romaania, jotka ilmestyivät 1958—62. Muita lehtiä, joihin Cox kirjoitti, olivat mm. Ace G-Man Stories, Justice ja 10-Story Detective. Cox kirjoitti vain kahdeksan rikosromaania, jotka ovat kaikki kioskikirjoja.
Coxin lännenkirjatuotanto on laaja ja sekin sisältää lähinnä kioskikirjoja, mutta myös pari kovakantista teosta. William Ardin 1950-luvulla kehittämää Buchanan-hahmoa Cox kirjoitti vielä vuosina 1970—1986 nimellä Jonas Ward. Nuorisorikollisuuskuvausten ollessa muodissa 1950-luvulla myös Cox väsäsi yhden alan kirjan, Hell to Pay. Hän kirjoitti myös myyttisen Villin lännen pelurin Luke Shortin elämäkerran.
Cox oli Buster Keatonin henkilökohtainen ystävä koomikon viimeisinä elinvuosina. Coxista on ollut suurta iloa elämäkertureille, sillä hän nauhoitti Keatonin kanssa käymiään pitkiä keskusteluja.
Detective Tales -lehteen Cox kirjoitti vuosina 1945—48 yksityisetsivä Dumb Dan Troutista kertovia novelleja. Näistä on pari suomennettu. ”Tyhmä Dan tutustuu alamaailmaan” on erinomainen vauhtinovelli, jossa Dan Trout joutuu roistojen järjestämään kieputukseen. Vaikka gangstereita ja rikollisjengejä ei novellissa mainitun J. Edgar Hooverin mukaan enää olekaan, Trout joutuu nimenomaan kahden keskenään taistelevan jengin väliin. Ruumiita tulee ja Troutia joutuu epäillyksi. Yhtä hyvä ei ole toinen Trout-tarina, ”Miljoonamurha”, vaikka vauhtia siinäkin on. Omituinen miljonääri tukehtuu sänkyynsä ja Trout epäilee, ettei asia ole aivan yksinkertainen. Murhatapa on originelli.
Coxin novellituotannosta on käännetty myös muita kertomuksia. Lyhyessä ja melkein elliptisessä ”Hirttosilmukassa” yksityisetsivä selvittelee nukkuessaan kuolleen miehen ja tällä olleen 20 000 dollarin rahasumman arvoitusta. ”Nyrkkeilijä ilman manageria” on kertomus tuntemattomasta miehestä, joka voittaa lukuisia nyrkkeilyotteluita ilman valmentajaa. Lopulta miehestä tulee nyrkkeilyn maailmanmestari. Samalla hän tuhoaa otteluja järjestävän managerin. ”Jim Hurdin omatunnossa” liikemiehen vaimolle selviää vähitellen, että hänen miehensä on ansainnut omaisuutensa rikollisin keinoin. Jim Hurd, miehen autonkuljettaja ja hengenvartija, selvittää, miksi ja miten liikemies löytyy kuolleena kolariautosta. Lännen maisemaan sijoittuu puolestaan puiseva sisällissotanovelli ”Salaliittolaiset”, joka on suomennetuista Coxeista huonoimpia.
Coxilta on suomennettu yksi lännenromaani. Preeriasuden ulvonta -teoksessa (1959) intiaanit hyökkäävät pienen vaunuaseman kimppuun. Kirjassa on vauhdikasta toimintaa, mutta myös nykyään vastenmieliseltä tuntuvaa intiaanivihaa.
Cox teki myös elokuvakäsikirjoituksia. Suomessa on nähty seikkailuelokuvat Kultainen miekka (1953, ohjaus Nathan Juran), Bagdadin hunnut (1953, ohjaus George Sherman) ja Tanganyika (1954, ohjaus André de Toth). Lisäksi Cox teki paljon tv-käsikirjoituksia mm. sarjoihin Wells Fargo ja Bonanza.

Rikosnovellit:
Hirttosilmukka, Seikkailujen Maailma 4/1951.
Jim Hurdin omatunto, Seikkailujen Maailma 7/1955.
Kuvernööri voittaa taistelun, Seikkailujen Maailma 8/1952.
Miljoonamurha, Seikkailujen Maailma 9/1955. (Dumb Dan Trout)
Tyhmä Dan tutustuu alamaailmaan, Seikkailujen Maailma 7/1958. (Dumb Dan Trout)

Urheilunovelli:
Nyrkkeilijä ilman manageria, Seikkailujen Maailma 2/1938.

Lännennovelli:

Salaliittolaiset, Seikkailujen Maailma 1/1954.

Lännenromaani:
Preeriasuden ulvonta. Montana 103. Suom. I. Etelä. Viihdekirjat 1976. Alun perin Comanche Moon. McGraw Hill 1959.

Ei kommentteja: