sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Borden Chase

Todellista vanhan Hollywoodin charmia on tällaisessa miehessä. Mainittu Hawksin elokuva ilmestyi alun perin Saturday Evening Postin jatkokertomuksena nimellä Blazing Guns on the Chisholm Trail ja kirjana nimellä Red River (Bantam-pokkarina 1948). Muita lisäyksiä: Chasen esikoisromaani East River (1935) tehtiin myös elokuvaksi Under Pressure, jonka ohjasi Raoul Walsh. Myös The Diamonds of Death filmattiin ja siitä tehtiin Mike Shayne -leffa Blue, White and Perfect. Chase oli kova oikeistolainen ja työskenteli 1950-luvulla kommunisteja vastaan toimivissa organisaatioissa. Myöhemmin 1960-luvulla hän väitti joutuneensa vastaavasti kommunistien jahtaamaksi ja "käänteiselle mustalle listalle". Huomaa myös löytynyt tieto synnyinvuodesta (lähteenä Lee Serverin kirja Encyclopedia of Pulp Fiction Writers.)

Borden Chasen (1900—1971) oikea nimi oli Frank Fowler ja hän toimi kieltolain aikaan Frankie Yale -nimisen salakuljettajan autokuskina. Kun Al Capone murhautti Yalen (häneen ammuttiin 110 luotia), Chase vaihtoi alaa. Hänestä tuli lopulta Hollywoodin käsikirjoittaja ja hän teki 27 käsikirjoitusta. Tunnetuin Chasen kirjoittamista elokuvista on Howard Hawksin Punainen virta (1948). Anthony Mann käytti Chasea vakioskenaristinaan 1950-luvulla tekemissään kompleksisissa lännenelokuvissa. Chase kirjoitti myös seitsemän romaania, joista viisi on lännenkirjoja ja yksi rikoskirja (Diamonds of Death, 1947). Chase julkaisi niin ikään pulp-lehdissä, mm. Adventure- ja Argosy-lehdissä.
Suomennettu novelli ”Tunnelin uumenissa” on yllättävä jännäri, joka sijoittuu kaivokseen. Työntekijät yrittävät huijata yhtiötä: he yrittävät todistaa, että sydänkohtaukseen kuollut mies kuolikin tapaturmaisesti. He joutuvat ongelmiin viedessään huijauksen liian pitkälle, ja lopputaistelu käydään jokea vastaan. Chase tunsi varmasti kaivosmiesten elämää, sillä hän kirjoitti aiheesta kirjankin vuonna 1941.

Novelli:
Tunnelin uumenissa, Seikkailujen Maailma 2/1938 ja 5/1944 ja teoksessa Seikkailujen pyörteissä. Kanerva: Lahti 1947.

Ei kommentteja: